Tänä kesänä ei ole mikään pakko tyytyä tuttuun ja turvalliseen jäätelöön, sillä Suomeenkin on rantautunut niin paljon uusia ja ihania vaihtoehtoja. Yleensä jäätelö on totuttu ostamaan lähikaupasta ja kioskista ja valinnan varaa on ollut paljon, mutta jollain tavalla kaikissa on se sama sivumaku, joka pakatuissa jätskeissä on. Juhlahetkinä on sitten menty jäätelökioskille ostamaan tötterö tai pehmis. Nämä olivat ennen ne vaihtoehdot. Mutta nykyään kaikissa vähänkään ajan hengessä olevissa ravintoloissa on tarjolla erilaisia jäätelödrinkkejä, tutuin lienee se, että kahvin päälle on laitettu pallo jäätelöä tai pehmistä. Helsingissä esimerkiksi on myös avattu jäätelöbaareja muun muassa Amerikasta tullut Ben&Jerry´s, jonka jäätelö on jopa liian hyvää ollakseen totta. Ravintoloissa on saatavissa jäätelömenuita, jossa jäätelöä todella käytetään ns. tavallisen ruoan kumppanina. Esimerkiksi Helsingin Cafe Caruselissa voi maistaa pizzaa, jonka päälle on laitettu jäätelöpallo, joka on tehty basilikajäätelöstä ja balsamicosiirapista. Siis wow!